Mimi täytti kuun alussa seitsämän kuukautta ja neiti on ollut osa meidän perhettä viiden kuukauden ajan. Mimistä on tullu jo iso tyttö, ekat juoksut on ohi ja ne alkoi reilun kuuden kuukauden iässä. Mimi on jo sisäsiisti, viimeisimpää sisälle tekoa en edes muista, mutta reilu pari kuukautta sitten tais tulla viimeks.
Jos muistellaan sitä, kun Mimi saapui meille, niin voi hyvänen aika, että aika kultaa muistot. Muistan kyllä alussa olevia postauksia lukiessa, kuinka sitä univelkaa kertyi, eikä kokonaisia öitä pystynyt nukkumaan. Öisinkin oli käytettävä pihalla, koska haluttiin mahdollistaa se, ettei meillä tarvii olla pissipapereita pitkin kämppää. Nykyään Mimi voi nukkua sen 12 tuntiakin. Voisi siis sanoa, että vaikka alku oli rankkaa, niin kyllä se jo tässä kohtaa palkitsee. Aamulla heräämisen ja ruuan jälkeen ei ole enää kiire ulos (lue: crocseissa ja ekoissa vaatteissa mitkä on käden ulottuvilla ja kauheessa vessahädässä), vaan me kerettään käydä ite eka vessassa, pukee ihmisten näköset vaatteet ja laittaa kahvikin tippumaan. Oli ajoittain rankkaa herätä keskellä yötä parikin kertaa ja lähtee pihalle, mutta nykyään se tuntuu vain vaiheelta, joka meni nopeesti ja kivuttomasti ohi.
Mimi nukkuu välillä jo lattialla yksinään, mutta saattaa hypätä meidän sänkyyn yön aikana. Ja sänkyyn tullessa on pakko päästä iholle kiinni, yleensä pään ja sängynpäädyn väliin, meidän keskeen tai jalkoihin. Mimi herättää meidän joka aamu, jos ei ole herätystä, niin viimestään kymmeneltä. Saadaan aamuisin paljon pusuja ja pikku hieronta, kun neiti kävelee meidän päällä.
Mimille on tullut voimaa ihan valtavasti, pääsee normaalia korkeempaan sänkyyn hyppäämään, juoksee aivan mahdotonta vauhtia ja vetää leluja hurjalla voimalla. Mimi nauttii rapsutuksista, ja hakeutuu aina meidän luo. Mimi osaa olla kiltisti yksin kotona, eikä hauku juurikaan naapureiden mukaan. Välillä kun yläkerran koira haukkuu, tai posti tipahtaa luukusta saattaa Mimi haukkua hetken.
Oon tosi onnellinen, että Mimin alkuvaiheet meillä on mennyt tosi kivuttomasti. Mimi luottaa meihin, että me tullaan kotiin, vaikka joutuu välillä olemaan kahdeksan tuntiakin yksin. Mimi on maailman onnellisin koira, kun me tullaan kotiin, en voi ees sanoin kuvailla, miten se voi aina olla niin innoissaan ja onnellinen. Mut uskon et jokainen koiran omistaja sen tietää. Mimi ei ainakaan vielä pelkää mitään, mikä kertoo siitä, että meidän sosiaalistaminen on menny oikein hyvin. Oon kyl aika ylpee meistä, että me tartuttiin toimeen heti Mimin meille kotiuduttua ja Mimi sai käydä erilaisissa paikoissa ja tapas monia koiria, eläimiä ja asioita.
Mimi matkustaa jo reippaasti omassa kopassa autossa, vaikka alkuun sen kanssa oli tuskaa. Ostettiin siis vasta lapin reissua varten boksi, jossa olla automatkat. Mut nykyään siinä matkustaminen sujuu ilman, että koko matkaa pitää haukkua. Vähän jännittää miten matka menee, kun lähetään Mimin kaa kahdestaan mun kotipaikalle, jonne on se jotain 400kilsaa. Eiköhän se ihan hyvin mene, toivottavasti ainakin.
Mimi rakastaa edelleen ulkoilua, koirapuistoja ja toisia koiria, rapsutuksia ja erilaisia leikkejä.
Tulipas kauheen sekava teksti, mutta toivottavasti saatte asioista kiinni. Mulla on mielessä tosi paljo postausideoita, mut aika ei vaan anna periks nyt kirjottella niin paljo ku haluaisin. Esimerkiks hihnassa kulkemisesta, mun koulusta ja mielipidekirjotusta somemaailmasta on tulossa postauksia, kunhan töiltä ja koululta ehdin.
Mukavaa keskiviikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti