tiistai 2. toukokuuta 2017

Oriflamen edustaja

Musta tuli vähä aikaa sitten Oriflamen uusi edustaja! Pitkään oon haaveillu ja miettinyt "toista työtä", jota tehdä vapaa-aikana. Oon tutustunut muutamaan eri vaihtoehtoon ja tää tuntui just mun jutulta. Töitä saa tehdä silloin, kun itse haluaa ja jos tulee liian raskasta(varsinkin nyt koulussa ollessa), voin hyvin pitää taukoa ja jatkaa kun on taas sopiva hetki. Saan olla kontaktissa asiakkaiden kanssa ja vitsit mulla on ollut ikävä sitä keittiössä ollessa. Saan pitää halutessa kutsuja, ja totta kai haluan, ja käyttää mun mielikuvitusta ja luovuutta kutsujen järjestelemiseen. Ihanaa! 
Mua kiinnostaa kauneuden hoito ja ehostaminen, ja näin atoopikkona täydellisten tuotteiden löytäminen niin kasvoille, kuin vartalollekkin on välillä vaikeaa. Oriflamella onkin kattava valikoima erilaisia tuotteita, joista varmasti löytyy kaikille sopivia. Ainoa mitä en luultavasti tule testaamaan kuin sen kuukauden verran vuodessa on kynsilakat, koska niitä ei kokkina saa pitää. Näin pari esitettä nähneenä, kiinnostus on ihan huipussaan ja oon tutustunut jo moneen tuotteeseen. Oon selaillut esitettä melkein joka päivä, ja oppinut aina jotain uutta. Kipeenä ollessa kävin Oriflame Academyä netissä sen verran mitä jaksoin. Opin paljon itse firmasta, kuin tuotteistakin, erilaisista iho-ongelmista ja siitä mitkä tuotteet niihin käy. Paljon tuli myös vinkkejä myyntiin ja kutsujen pitoon.
Oon jo nyt rakastunut tuotteisiin ja päässyt testaamaan monia tuotteita. Oon niiiin onnellinen, et pääsin mukaan Oriflamen tiimiin ja myymään heidän tuotteitaan.
Aurinkoisen ihanaa tiistaita!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti