keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Koirakuumeilua

Ihan JÄR-KYT-TÄ-VÄ koirakuume. Oon laittanut yhdelle kasvattajallekkin jo viestiä koiranpennusta, joita siis ei vielä oo syntynyt, saatikka sitte oo vielä siitetty. Mitään varauksia ei olla vielä tehty, mutta seuraavana viikonloppuna meen moikkaamaan kasvattajaa koiranäyttelyyn, jotka on sopivasti Tampereella. Koirakuume on kestänyt jo ainakin sen puolivuotta, joten aika tuntui jotenkin oikealta ruveta vähän katselemaan kasvattajia. Ehkä tulevalle(mä sanon aina ehkä tulevalle, mut Teemun mielestä se on jo tulevalle, koska tuntee mut, hah!) koiranpennulle ollaan mietitty jo nimi valmiiksi kesän lopussa. Katselin eilen vielä koirien nimi listoja läpi, ja mun mielestä Tryffeli ois ihana nimi koiralle, mut Teemu ei lämmennyt sille. Ei kuulema passaa Mimin kanssa yhteen. Mut ihan super suloinen nimi ois. Tryffelii, tuu tänne, Tryffeli, istu. Mut joo, tosiaan katselin vain nimiä, koska nimi on tulevalle koiralle jo päätetty ajat sitten.
Rakastan Mimiä ihan valtavasti. Jossain aivojen sopukoista mulle tulee välillä olo, että pystynkö rakastamaan toista koiraa yhtä paljon, kuin tätä ensimmäistä. Entä jos mulle ei kehitykkään pennun kanssa samanlaista suhdetta kuin mulla on Mimin kanssa. Oon jostain lukenut, että joku on lapsien kanssa paininut saman asian kanssa, kuin mitä minä nyt mietin toisen koiran kohdalla. Stressaanko vaan turhaan ja kaikki menee lopulta omalla painollaan mahtavasti? 
Ollaan mietitty paljon asiaa myös Mimin kannalta. Mimi on nyt reilun vuoden, eli jos vaikka vuodenkin päästä ottaisimme toisen koiran, ei ikäero olisi heillä suuri. Näin miten Mimi tykkäsi, kun pääsi toisen koiran kanssa viettämään paljon aikaa. Se 1,5viikkoa porukoilla, toisen samanrotuisen koiran kanssa avasi vielä enemmän mun silmiä. Mimi nauttii suunnattomasti toisen koiran seurasta, vaikkakaan ei tykkää huomiotaan hirveästi jakaa. Loppu lomasta mustasukkasuus ja omistushaluisuus katosi Mimistä, joten kun pentu tulisi taloon, se veisi hetkeksi Mimin epämukavuus alueelle, mutta tasoittuisi sitten, toivottavasti. 
Vaikka uusi pentu veisi paljon aikaa, ei Mimin huomioiminen saisi jäädä vähemmälle. Onneksi meitä on taloudessa kaksi, jotka koirista huolehtii. Pennun kanssa olisi alkuun ihan eri jutut, kuin Mimin kanssa, mm. jatkuva ulkona käyttäminen, uuden opettelu. Mimin kanssa taas voitasiin jatkaa pitkiä tutkimusmatka lenkkejä kaksin sillä välin, kun pentu opettelisi yksinoloa. Sitten esimerkiksi ruuan antamisen ja leikkimiset voitaisiin hoitaa yhtä aikaa kummankin kanssa. Silloin saataisiin aika täydellinen balanssi siinä, että kummankin kanssa vietetään aikaa yksin, ja yhdessä. 
Me ei siis vielä tiedetä, koska me hommataan koira, tai mistä kennelistä. Voi olla, että vasta vuoden päästä tai voi olla, että kun mun koulu loppuu. Halutaan varmistua siitä, että saadaan taas yhtä ihana(t) kasvattajat, mitä meillä nyt on. 
Kunnon haaveilu postaus tuli kyllä nyt. Onko muilla ollut mietteitä toisen koiran ottamisesta, ja siitä, pystyykö toista rakastamaan yhtä paljon kuin edellistä?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti