keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Broileri-vuohenjuusto-quesadillat

Pääsin työn puolesta testaamaan broileri-vuohenjuusto-quesadilloja. Ohje löytyy TÄÄLTÄ
Me jätettiin kokonaan jalopenot pois Teemun kanssa. Muuten tehtiin aikalailla ohjeen mukaan, muutamia raaka-aineita laitettiin enemmän kuin ohjeessa. Korianteri ei oo ikinä ollut mun makuun, mutta päätin jättää sen ohjeeseen. Edelleenkään en pidä sen mausta, tulee jotenkin saippua mieleen. Quesadillat olivat silti hyviä, ja oikein maistuvia. Ihanan rapeita pinnalta, mutta sisältä mehukasta. Alussa pelotti niiden paisto, hajoaako ne täysin, vai saisinko ne kokonaisena pannulta lautaselle. Hyvin onnistui, eikä edes palaneet!
Rakastan vuohenjuustoa ja alussa näytti, että sitä tulee vähän ohjeeseen, mutta tulikin juuri sopivasti. Nää yllätti mut täysin helppoudellaan ja maulla. Tää ruoka jää meidän keittiöön, kiireisen päivän pelastus. Raaka-aineet on edeullisia ja sellaisia, joita voi jatkojalostaa(esim.kevätsipuli, tomaatit).
Ihanaa keskiviikkoa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti