Kohta on viikko mennyt mun synttäreistä, ja elämä on sen jälkeen ollut oikeen jees. Olo ei tunnu enää yhtään vanhalta tai muutenkaan vanheneminen ei tunnu pahalta. Vanheneehan ne kaikki muutkin. Viikon sisällä oon nähnyt mun kahta ensimmäistä Tampereen kaveria. Toisen kanssa kilisteltiin viinilasillisilla mun synttäreitä, ja tuntui hyvältä, kun sai kunnolla purkaa pään sisällä myllertäviä asioita. Kun taas toisen kanssa, katsottiin Vain elämää-ohjelmaa ja itkettiin yhdessä Cheekin Jumala biisille. Oon onnellinen, että oon saanut tollasia kultakimpaleita mun elämään. Ollaan tunnettu aikalailla kaksi vuotta nyt kummankin kanssa, nähty säännöllisen epäsäännöllisesti, ja vasta nyt mulla on olo, että voin olla heidän kanssaan oma itseni ihan kunnolla.
Mulla oli ala- ja yläkoulussa aina tietty kaveriporukka. Sama jatkui, mutta vain eri ihmisillä lukioaikana. Tampereelle muuttaessa, mulla ei ollut täällä muitakuin Teemu. Täällä ollessa on ollut vaikeaa luoda kaveruussuhteita, kun ihmiset on niin erilaisia, kuin esimerkiksi Savossa. Lisäksi moni muukin pienemmältä paikkakunnalta muuttanut on sanonut, että isossa kaupungissa on vaikeampi saada kavereita.
Mulla on ollut aikuisiällä paljon vaikeampi luoda kaverisuhteita. Oon sen verran ujo, että se rajoittaa hieman, mutta yleensä pienen alkujännityksen jälkeen rupee juttu luistaa. Tässä aikuistumisen kynnyksellä(viimeset pari vuotta) oon miettinyt paljon millainen haluan olla, mikä on mun omaa tyyliä ja mitä haluan elämääni. Pikku hiljaa se on hahmottunut, ja niistä arvoista ja mielenkiinnon kohteista on muodostunut minä, joka nyt oon. Viimeset pari vuotta oon kasvanut henkisesti tosi paljon ja se on ollut aika rankkaa aikaa. On pitänyt hyväksyä menneisyys ja teini-iän hölmöilyt, että on pystynyt jatkamaan matkaa. Vaikka vielä en oo ihmisenä sellainen, kuin haluan olla, on mulla päämäärä, jota kohti kuljen koko ajan, ja tietysti Teemu tukee ja kannustaa mua siinä.
Aika lähellä kuitenkin ollaan ja oon tosi tyytyväinen itteeni. Kävin yks päivä sovittelemassa ja ostamassa uimapuvun, sovituskopissa ei tullut ahdistusta siitä, että kiloja on liikaa. Se shoppailureissu avas mun silmät, että oon täydellinen just tämmösenä, kun oon. Löysin maailman täydellisimmän uikkarin! En tuijotellut kokoja, että johonkin on mahduttava, vaan etsin vaan sopivaa ja parhaiten istuvaa koosta riippumatta. Kun sain päälleni hyvän koon, olin aivan myyty. Vaikka mulla oli vähän päällä, olin itsevarmepi kuin koskaan ennen. Esittelin kotona sen Teemulle, ja sen katseesta näki(niinkuin aina), että se oli tyytyväinen muhun. Teemun katseesta välitty se rakkaus ja turvallisuus mitä meidän välillä on. En malta oottaa, että pääsen käyttämään tätä uutta ihanuutta!
Mulla oli ala- ja yläkoulussa aina tietty kaveriporukka. Sama jatkui, mutta vain eri ihmisillä lukioaikana. Tampereelle muuttaessa, mulla ei ollut täällä muitakuin Teemu. Täällä ollessa on ollut vaikeaa luoda kaveruussuhteita, kun ihmiset on niin erilaisia, kuin esimerkiksi Savossa. Lisäksi moni muukin pienemmältä paikkakunnalta muuttanut on sanonut, että isossa kaupungissa on vaikeampi saada kavereita.
Mulla on ollut aikuisiällä paljon vaikeampi luoda kaverisuhteita. Oon sen verran ujo, että se rajoittaa hieman, mutta yleensä pienen alkujännityksen jälkeen rupee juttu luistaa. Tässä aikuistumisen kynnyksellä(viimeset pari vuotta) oon miettinyt paljon millainen haluan olla, mikä on mun omaa tyyliä ja mitä haluan elämääni. Pikku hiljaa se on hahmottunut, ja niistä arvoista ja mielenkiinnon kohteista on muodostunut minä, joka nyt oon. Viimeset pari vuotta oon kasvanut henkisesti tosi paljon ja se on ollut aika rankkaa aikaa. On pitänyt hyväksyä menneisyys ja teini-iän hölmöilyt, että on pystynyt jatkamaan matkaa. Vaikka vielä en oo ihmisenä sellainen, kuin haluan olla, on mulla päämäärä, jota kohti kuljen koko ajan, ja tietysti Teemu tukee ja kannustaa mua siinä.
Aika lähellä kuitenkin ollaan ja oon tosi tyytyväinen itteeni. Kävin yks päivä sovittelemassa ja ostamassa uimapuvun, sovituskopissa ei tullut ahdistusta siitä, että kiloja on liikaa. Se shoppailureissu avas mun silmät, että oon täydellinen just tämmösenä, kun oon. Löysin maailman täydellisimmän uikkarin! En tuijotellut kokoja, että johonkin on mahduttava, vaan etsin vaan sopivaa ja parhaiten istuvaa koosta riippumatta. Kun sain päälleni hyvän koon, olin aivan myyty. Vaikka mulla oli vähän päällä, olin itsevarmepi kuin koskaan ennen. Esittelin kotona sen Teemulle, ja sen katseesta näki(niinkuin aina), että se oli tyytyväinen muhun. Teemun katseesta välitty se rakkaus ja turvallisuus mitä meidän välillä on. En malta oottaa, että pääsen käyttämään tätä uutta ihanuutta!
Ihanaa viikonlopun alkua kaikille! Hyväksykää itsenne just semmosina ku ootte!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti