lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kova kolaus mielelle

Tänä vuonna oon keskittynyt positiivisiin asioihin, ja tehnyt asioita, jotka tuo mulle aidosti iloa ja hyvää oloa. Aloitin maanantaina ruokavalion, jossa noudatin aikalailla gramman tarkkuudella eri raaka-aineiden syömistä. Sallituista ruuista sai monta erilaista ruoka kokonaisuutta, jotka oli maistuvia. Mun jatkuva turvotus helpotti jo heti toisena päivänä ja päivät oli virkeämpiä aamulenkkien ansiosta. Kolmantena päivänä alkoi kaikki *ituttamaan ja ärsyttämään. Kiukuttelin, mieli oli maassa eikä mikään oikein kiinnostanut. Ajattelin sen olevan vain huono päivä. Väärässä olin. Perjantaina olin hajoamispisteessä, vaikka otin aikaa ihan vain itselleni. Kävin hieronnassa, joka oli ihan taivaallinen ja reilun viikon kestänyt selkäkipu helpotti. Shoppailin ihan vain itseni kanssa, luksusta. Heti kotiin päästyä alkoi taas armoton huono olo henkisesti.
Mun oli lopetattava ruokavalion noudatus viidentenä päivänä. En vain pystynyt enää. Mielummin urheilen enemmän, entä luovun jostain, mistä aidosti välitän ja nautin. Ruoka on mulle tärkeä ja iso osa elämää, oonhan mä luonut työuranikin ruuan ympärille. Aion kuitenkin osittain jatkaa ruokavaliota ja ottaa sieltä tärppejä mun arkeen. Yksi mullistava ainesosa jää ehdottamasti mun rahkan sekaan, soijalesitiinirae. Kannattaa googlettaa sen terveyshyötyjä.
Kuukaus ei olisi ollut pitkä aika, mutta miksi haluasin kiduttaa itseäni asialla, joka vaikuttaa mun mielialaan noin valtavasti, etten voi enää hyvin? Kuunnelkaa itseänne aidosti ja rehellisesti, oppikaan tuntemaan itsenne. Tehkää asioita mistä nautitte ja unohtakaa kaikki ne jotka ei tuo teille hyvää oloa. 
Olen kerennyt tutustumaan itseeni jo 22,5vuotta ja alan pikkuhiljaa tajuamaan, mikä on mulle hyväksi, mistä tulen iloiseksi ja mikä alkaa viemään pohjalle. En ole pettynyt itseeni, vaikkei tämä tehostartti onnistunutkaan. Mielestäni on tärkeämpää kuunnella itseään, kuin mennä suunnitelmien mukaan. Jos joku ei onnistu, niin se ei onnistu. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti